
Käyn usein fiilistelemässä Espoon kivenlahdessa. Tutkin alakouluaikani aarteita; paikkoja, jotka olivat minulle tärkeitä. Alakivenlahden ostarin pienten ruokakauppojen edustat ja tyhjä, usein oman kaljan juomiseen tarkoitettu tori, vanhan karkkikaupan läheiset kujat, Meritorin rannan sementtikoristeet ja korokkeet, joita pitkin talsin lukemattomia kertoja koulusta kotiin.
Laurinlahden ainutlaatuisen merikalliot, seikkailuun sopivat metsät ja unholaan jääneiden grillikioskien pölyiset ikkunat, uimahallin kulmat sekä vanhan Ulappatorin ja Lippulaivan alueet herättävät minussa kokemuksen ympäristön ja yhteisön tärkeydestä 10-vuotiaan yksinhuoltajaäidin lapsen elämässä 90-luvulla. Lähiympäristö oli hyvinvointini tärkein lähde.
Lähiympäristö oli kuitenkin olemassa vain yhteisön kannattelun ja valinnan seurauksena. Muutimme Kivenlahden sisällä usein, mutta jokaisen vuokrakämppämme naapurustot ja lähiyhteisöt oli suunniteltu myös 10-vuotiaan pojan tarpeita ajatellen. Lähellä asuvilla, eri taustoista tulevilla perheillä oli aikaa ja resursseja keskittyä lähiympäristönä ja -yhteisönsä parantamiseen.
Tämä mahdollisuus oli tärkeää myös sosiaalipolitiikan klassikolle, Pekka Kuuselle! Erkki Tuomiojan kuvaa Pekka Kuusen ajatuksia Bruno Mars -konferenssissa vuonna 2021. Tuomiojan mukaan Kuusi ennusti palveluiden merkityksen, tulonsiirtojen kasvun ja myös niiden menestyksen.
Hän ei ennustanut yhtä hyvin vahvan kansalaisyhteiskunnan kasvua vaan korosti valtion roolia. Myöhemmin huomattiin kuinka vain ihmiset ja asukkaat yhdessä voivat oikeuttaa verotuksen ja julkisen sektorin tarjoamat palvelut. Paikoista ja ihmisistä voi välittää aidosti. Välittäminen aiheuttaa halua parantaa asuinympäristöä ja juurtua sinne. Omien kuplien rakentamisen ja pakettiautoelämän sijaan lähiympäristö voi murtaa todellisia ja kuviteltuja raja-aitoja. Se on hyvää naapuruutta, mutta myös hyvää elämää.
Alla Espoolaisten näkemyksiä (2018) lähiympäristön ja asuinalueen tärkeistä asioista:




