Näin kutsuntojen aikaan on taas tarpeen muistutella Suomen selvimmästä tasa-arvorikkomuksesta, siis sukupuolitetusta asevelvollisuudesta. Muistuttaa pitää, koska aihe ei kumma kyllä näytä kansanedustajia kiinnostavan, pää on visusti pensaassa.
Pieni ajatuskoe auttaa ymmärtämään, miten absurdi nykytilanne on. Kuvitellaanpa, että nyt pitäisi puhtaalta pöydältä suunnitella puolustusratkaisu. Kehtaisiko kukaan edes ehdottaa, että määrätään osa nuorista pakkopalvelukseen, uhataan heitä vankeustuomiolla ja otetaan valintakriteeriksi sukupuoli?
Ei tietenkään. On selvää, että nykymalli on jäänne ajoilta, jolloin tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta ei tarvinnut piitata.
Nykyään onneksi tarvitsee. Ja sukupuolitettu asevelvollisuus antaa väärän viestin, että eri sukupuolille kuuluu yhteiskunnassa eri velvollisuudet.
Nuoret ikäpolvethan ovat hyvin tasa-arvotietoisia, eikä syrjivä ja seksistinen asevelvollisuuslaki loputtomiin mene heille läpi, se menettää oikeutuksensa. Niinpä olisi ihan jo maanpuolustussyistä tärkeää hahmotella puolustusratkaisu, joka kestää katsetta ja jonka nuoret kokevat oikeudenmukaiseksi.
Minäpä yritän.
Argumentoinnin perustana pidän kahta lähtökohtaa, joista emme voi joustaa. Ensinnäkin Suomella pitää olla toimiva puolustus. Toiseksi tyttöjen ja poikien pitää olla yhdenvertaisia lain edessä.
Entä seuraava askel? Premissit jättävät meillä käytännössä kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on, että ulotetaan asevelvollisuus kaikkiin sukupuoliin.
Äkkiseltään katsottuna tässä näyttäisi olevan ratkaisu. Riviin saataisiin taatusti riittävästi sotilaita, ja yhdenvertaisuus on taattu.
Mutta ongelmia syntyisi. Järjestelmä olisi kallis ja tehoton. Tarvittaisiin valtavasti uusia kasarmeja ja muuta infrastruktuuria, kouluttajia, koulutuslaitoksia, kalustoa, varusteita. Naisten työurat lyhenisivät, mikä olisi julkiselle taloudelle myrkkyä vähentyneinä verotuloina.
Mikä olennaisinta, tällaiselle ratkaisulle ei ole maanpuolustuksellista tarvetta, koska näin isolle joukolle ei kriisin tullen riittäisi ajanmukaista varusteita. Samoin on vaikea nähdä, että mielekkäitä siviilitehtäviäkään löytyisi rauhan aikana tuollaista määrää, kun nykyisillekään siviilipalvelusmiehille ei oikein keksitä järkevää tekemistä.
Pidän myös vääränä koko tausta-ajatusta, että tasa-arvoa tavoitellaan huonontamalla joidenkin asemaa, kun ennemmin pitää kohentaa niiden tilannetta, jotka nyt ovat syrjittyjä.
Katsotaan siis toista vaihtoehtoa, kaikille vapaaehtoista palvelusta. Hyvät puolet ovat ilmeiset. Malli olisi yhdenvertainen ja kustannustehokas, eikä enää olisi sitäkään ongelmaa, että pitää kehittää kallista ja keinotekoista vaihtoehtoistoimintaa niille, jotka eivät palvelukseen sovi. Sotilaskoulutukseen saataisiin soveltuvat ja motivoituneet, ja totaalikeltäytyjien irvokkaista jalkapanta- ja vankeusrangaistuksista voisi tyystin luopua.
Mutta ongelmakin on selvä. Saataisiinko palvelukseen riittävä määrä nuoria?
Tämä on relevantti kysymys. Silti kallistun tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Uskallan nimittäin väittää, että sen pystyisi toteuttamaan turvallisuudesta tinkimättä.
Eli miten? Ensinnäkin kaikki pitäisi määrätä kutsuntoihin, jotta tosiasiallinen rekrytointipohja olisi mahdollisimman laaja.
Lisäksi varussotilaiden päivärahat ja muut edut pitää nostaa järkevälle tasolle, nythän ne ovat häpeällisen kehnot. Päivärahojen kaksinkertaistaminen maksaisi noin 50 miljoonaa euroa, mikä olisi hyvin pieni siivu kaiken aikaa kasvavasta puolustusbudjetista.
Kotiuttamisraha pitäisi palauttaa esimerkiksi viiden sadan euron suuruisena, se auttaisi selviämään siviilissä alkuun ja kannustaisi suorittamaan palveluksen loppuun. Harkita voisi myös jonkinlaista maanpuolustusveroa, josta palveluksen suorittaminen vapauttaisi. Samoin voisi miettiä, miten suoritetusta palveluksesta voisi saada nykyistä paremmin hyvitystä opinnoista, ja palvelusajalta pitäisi kertyä eläkettä.
Keinoja siis löytyy, jos halutaan. On älyllistä laiskuutta, jos maanpuolustusta ei pystytä järjestämään niin, että se ei pohjaa systemaattiseen syrjintään.
Mutta aivan ensiksi pitäisi saada silmät auki. Loputtomiin ei käy päinsä, että poliitikot leikkivät päivänselvän tasa-arvorikkomuksen äärellä sokeaa ja tyhmää.
Eli keskustelu käyntiin, ehdotuksia otetaan vastaan!
Arno Kotro
Kirjoittaja on kirjailija, opettaja ja Vihreän Miesliikkeen jäsen.