Olen ollut edustamassa eri järjestöjä vihreiden puoluekokouksessa useita kertoja. Vihreiden sisäinen tunnelma on yleensä aatteelliseksi järjestöksi lämmin ja innostunut, mutta ei samalla perhemäinen kuin esimerkiksi Keskustalla. Puoluekokoukset ovat kokemukseni mukaan paikkoja, jonne lähtevät tavalliset, vaikuttamisesta kiinnostuneet puolueen jäsenet ja he, jotka haluavat kokea aatteellisia elämyksiä kaltaistensa kanssa.

Tänäkin vuonna tunnelma oli lämmin ja innostava, mutta kannatusahdinko näkyi ainakin sosiologin silmään ja sydämeen. Poliittisessa keskustelussa syyteltiin muita poikkeuksellisen paljon, ja argumenttien kannalta tilannekuva Vihreistä näytti samanlaiselta kuin viime Puoluekokouksen poliittisissa keskusteluissa.

Olen ajatellut pitkään, kuinka VIhreiden pitäisi parhaan argumentin sijaan pyrkiä tuomaan esille hahmoja ja persoonien elävää elämää. Sillä tavalla myös ihmisille kiinnostava asiantuntemus tulisi esille. Puoluekokouksessa keskityin haastattelemaan edustajia ja paikalla olijoita ryhmistä ja yksilöistä, jotka jää Vihreiltä tavoittamatta. Toivon tämän auttamaan hahmattomaan varsinaista ongelmaa.

Puoluekokous on jännittävällä tavalla yhdistelmä erilaisia vihreyksiä, vaikuttamisen tasoja ja myös erilaistea suhdetta puolueeseen. Parhaimmillaan se tarjoaa jokaiselle jotakin, vaikka puoluekokouksen iltabileistä loppuisikin bisse kesken.